Viimeisin direktiivin 2011/24/EU arviointi julkaistiin toukokuussa 2022. Arviointikertomuksesta kävi ilmi, että vaikka direktiivillä onnistuttiin vahvistamaan potilaiden oikeudet, potilaiden olisi tunnettava nämä oikeudet, jotta he voivat käyttää niitä täysimääräisesti.
Kehitystä on tapahtunut, mutta arvioinnin tulokset korostavat tarvetta lisätoimiin, joilla parannetaan tietojen helppokäyttöisyyttä ja saatavuutta potilaiden, myös vammaisten henkilöiden, kannalta.
Tästä syystä komissio on määrittänyt jatkotoimia, jotka esitetään yksityiskohtaisesti kertomuksen liitteessä. Suunnitelluilla toimilla pyritään panemaan paremmin täytäntöön valtioiden rajat ylittävään terveydenhuoltoon liittyvät potilaiden oikeudet ja erityisesti
- parantamaan tietojen antamista potilaille, lisäämään tietoisuutta potilaiden oikeudesta rajat ylittävään terveydenhuoltoon, mukaan lukien lääkemääräysten tunnustaminen, ja
- selkeyttämään direktiivin ja sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevien asetusten välistä suhdetta.
Kansalliset työpajat jäsenvaltioissa
Komissio rahoittaa EU4Health-ohjelmasta 12:ta työpajaa, joiden tarkoituksena on lisätä tietoisuutta potilaiden oikeuksista ja velvollisuuksista rajat ylittävässä terveydenhuollossa parantamalla niin potilaille kuin lääkäreille suunnattua tiedotusta. Asiasta kiinnostuneet EU-maat järjestävät työpajat kansallisella tasolla. Osa työpajoista toteutetaan raja-alueilla siten, että niihin osallistuu kaksi jäsenvaltiota.
Koska direktiiviä voivat hyödyntää myös harvinaisista sairauksista kärsivät potilaat, työpajoilla pyritään myös lisäämään tietoisuutta harvinaisten sairauksien eurooppalaisten osaamisverkostojen olemassaolosta ja niiden toiminnasta.
Työpajojen toteuttamisen jälkeen järjestetään EU:n tason tapahtuma, jossa kerrotaan saaduista kokemuksista ja esitellään kansalaisille, potilaille, terveydenhuollon tarjoajille, maksajille, kansallisille ja paikallisille viranomaisille ja potilasjärjestöille tarkoitetun tiedotusmateriaalin lopulliset versiot.
Työpajoja isännöivät jäsenvaltiot
Komissio yksilöi rajat ylittävän terveydenhuollon kansallisten yhteyspisteiden kokouksessa käynnistetyn pyynnön perusteella ne EU:n jäsenvaltiot, joissa kansalliset työpajat järjestetään. Kokouksessa selvennettiin, että komissio antaisi taloudellista ja logistista tukea tapahtuman järjestämiseen.
Useat jäsenvaltiot ilmaisivat halukkuutensa isännöidä työpajaa, ja muutamat niistä ilmoittivat haluavansa isännöidä raja-alueiden työpajaa, johon osallistuu samanaikaisesti kaksi maata.
Tapahtumien isännöinnistä kiinnostuneet jäsenvaltiot:
Asialista ja raportit
Kuten jo mainittiin, työpajojen tavoitteena on lisätä tietoisuutta potilaiden oikeuksista ja velvollisuuksista rajat ylittävässä terveydenhuollossa parantamalla sekä potilaille että lääkäreille suunnattua tiedotusta. Tähän sisältyy myös tiedottaminen harvinaisia sairauksia käsittelevistä eurooppalaisista osaamisverkostoista ja niiden toiminnasta, sillä terveydenhuoltopalveluja ulkomailta hakevat potilaat saattavat sairastaa myös harvinaisia sairauksia.
Eri työpajoissa käytävien keskustelujen sisällöt vastaavat mainittua tavoitetta. Siksi tähän mennessä järjestettyjen työpajojen asialistoissa ja työpajojen antamissa raporteissa on paljon yhtäläisyyksiä.
Tiedotusaineistoa
Komissio on laatinut kuusi esitettä yhteistyössä työpajat järjestävien jäsenvaltioiden kansallisten yhteyspisteiden kanssa.
Kukin esite on asetettu saataville tapahtumaa isännöivän jäsenvaltion kielellä.
Kun kaikki työpajat on saatu päätökseen, komissio viimeistelee tiedotusaineistot ja asettaa ne julkisesti saataville kaikilla EU:n virallisilla kielillä EU:n julkaisutoimiston verkkosivustolla.






