Siirry pääsisältöön
Public Health

Yleistä

Indikaattori on laadullinen tai määrällinen mittari, joka ilmaisee, kuinka lähellä tietyn tavoitteen saavuttaminen on. Indikaattoreiden avulla voidaan tarkastella ja vertailla eri väestöryhmien tai maantieteellisten alueiden tilannetta esimerkiksi toiminnan painopisteitä määritettäessä.

Euroopan komissio julkaisee useita terveysindikaattoreita, jotka perustuvat luotettavaan ja vertailukelpoiseen dataan. Niitä hyödynnetään, kun suunnitellaan EU:n terveyspoliittisia strategioita ja toimia ja valvotaan niiden täytäntöönpanoa.

EU:n terveysindikaattorit

Euroopan komissio pyrkii tuottamaan vertailukelpoista ja luotettavaa dataa terveydestä ja terveyteen liittyvistä käyttäytymismalleista, taudeista ja terveysjärjestelmistä. Tällaista dataa hyödynnetään toimintapolitiikkojen suunnittelussa, toteutuksessa ja seurannassa esimerkiksi Terveyden tila EU:ssa -hankkeen avulla. Tätä varten tarvitaan EU:n yhteisiä terveysindikaattoreita, joiden määritelmistä, keruusta ja käytöstä on sovittu yhdessä, esimerkiksi:

EU:n terveysdata

EU:n terveysdataan sisältyy sekä hallinnollista terveysdataa että erilaisilla kyselytutkimuksilla hankittua dataa.

Koska datan on oltava vertailukelpoista, on käytettävä yhtenäisiä, kansainvälisesti sovittuja luokitusjärjestelmiä, joissa noudatetaan yhteisiä käsitteitä ja määritelmiä.

Terveystietoa käsittelevä asiantuntijaryhmä (EGHI)

Terveystietoa käsittelevä asiantuntijaryhmä (EGHI) on neuvoa-antava ryhmä, joka koostuu EU:n jäsenmaiden, Euroopan talousalueen maiden, mahdollisten tulevien EU:n jäsenmaiden ja kansainvälisten järjestöjen edustajista.

Terveystietoa koskeva yhteinen toimi

Terveystietoa koskeva yhteinen toimi (InfAct) käynnistettiin 28.3.2018. InfAct-toimella edistetään kestävän terveystietoinfrastruktuurin kehittämistä EU:ssa ja parannetaan vertailukelpoisen, tarkan ja tarkoituksenmukaisen terveysdatan sekä terveysjärjestelmien tehokkuutta koskevan tiedon saatavuutta.