Euroopan komissio on kehittänyt tehokkaan välineen kansanterveysalan parhaiden ja lupaavien käytäntöjen tunnistamiseen ja vaihtoon Euroopassa.
Menetelmä perustuu mekanismiin, joka on kytköksissä kansanterveyttä käsittelevään asiantuntijaryhmään. Asiantuntijaryhmä koostuu jäsenmaiden edustajista, ja sen toimeksianto on laajempi kuin sen edeltäjän, eli terveyden edistämisen, sairauksien ehkäisyn ja ei-tarttuvien tautien hallinnan ohjausryhmän, toimeksianto.
Kansanterveyttä käsittelevä asiantuntijaryhmä tarkastelee ei-tarttuvien tautien lisäksi myös muita kansanterveyteen liittyviä haasteita, esimerkiksi mikrobilääkeresistenssiä, HI-viruksen/aidsin/tuberkuloosin ja virushepatiitin kaltaisia tauteja, sekä toimia, joilla rajoitetaan tällaisten tautien leviämistä, kuten rokotuksia. Asiantuntijaryhmässä EU-maat ja komissio keskustelevat yhdessä kansanterveyteen liittyvistä haasteista ja tavoista torjua niitä kaikkialla EU:ssa.
Parhaat käytännöt ovat todellisissa olosuhteissa toteutettavia politiikkatoimia tai toimintatapoja, jotka on arvioitu näytön ja eettisen arvioinnin perusteella riittävän tasoisiksi ja tasapuolisiksi sekä tehokkaiksi ja hyödyllisiksi niin prosessin kuin tulostenkin kannalta.
Lupaavat käytännöt ovat politiikkatoimia, jotka on jo toteutettu todellisissa olosuhteissa ja jotka voivat toimia inspiraation lähteenä muille käytännöille mutta joita ei ole vielä toteutettu laajassa mittakaavassa ja/tai joita ei ole vielä arvioitu kaikilta osin.
EU:n parhaiden käytäntöjen portaaliin kerätään parhaita ja lupaavia käytäntöjä, jotta niiden tunnistaminen, kerääminen ja vaihtaminen todellisissa olosuhteissa olisi helpompaa. EU4Health-ohjelmaan osallistuvat julkiset tahot tai kansalaisjärjestöt (kansalliset, alueelliset tai paikalliset) voivat esittää ehdotuksia parhaista ja lupaavista käytännöistä.
Ohjelman rahoituksella tuetaan valikoitujen parhaiden ja lupaavien käytäntöjen vaihtamista eri puolilla Eurooppaa.
Parhaiden käytäntöjen edistäminen
Ravitsemus ja liikunta:
- WholEUGrain-hanke
- Eurooppalainen liikuntareseptihanke (EUPAP)
- Young 50 -hanke
- Best-ReMaP – ravitsemusalan yhteinen toiminta
Harvinaiset sairaudet:
- Orphacodes – harvinaissairauksien luokitusjärjestelmä
Mielenterveys:
Syöpä:
- Paksu- ja peräsuolen syövän seulonta EU:ssa – suuntaviivojen täytäntöönpano Italian, Romanian ja Slovakian seulontaohjelmissa (tekninen tuki)
Lisätietoa





