Kymmenen askelta rokotuskattavuuteen
Euroopan komissio ja Maailman terveysjärjestö (WHO) järjestivät 12.9.2019 maailman rokotushuippukokouksen. Kokouksessa etsittiin keinoja pysäyttää rokotteilla ehkäistävissä olevien tautien leviäminen sekä torjua rokotuksia koskevaa disinformaatiota. Kokouksen keskustelut voidaan tiivistää kymmeneen toimeen ja suositukseen.
Kaikkien olisi voitava hyötyä nykyisistä tehokkaista ja turvallisista rokotteista. Rokotusohjelmat eivät kuitenkaan tavoita kaikkia tarvitsevia, eikä rokotteita aina ole saatavilla. Lisäksi disinformaatio ja sairastumisriskien aliarviointi sekä rokotteiden arvon vähättely heikentävät rokotuskattavuutta kaikkialla maailmassa. Rokottaminen on kiistatta tehokkaimpia kansanterveyttä edistäviä toimia. Meidän on pidettävä kiinni siitä tasosta, johon rokottamisessa on jo päästy, ja pyrittävä yhä parempaan. Tavoitteena on tehokas ja tasapuolinen terveydenhuoltojärjestelmä, jonka avulla voidaan vähentää rokotteilla estettävissä olevia sairauksia ja niiden tuomaa kärsimystä. Samalla on huolehdittava riittävistä investoinneista tutkimus- ja kehitystyöhön, jotta rokotteilla voidaan yhä paremmin vastata myös uusiin lääketieteellisiin tarpeisiin.
Jotta rokotteet saadaan kaikkien ulottuville ja rokotteilla ehkäistävissä olevat taudit hävitetyksi, tarvitaan seuraavia toimia:
- On toimittava maailmanlaajuisesti poliittisena suunnannäyttäjänä ja edistettävä sitoutumista siihen, että korkean rokotuskattavuuden avulla voidaan suojella kaikkia ihmisiä. On myös luotava toimivia kansainvälisiä, kansallisia, alueellisia ja paikallisia yhteistyö- ja kumppanuusverkostoja terveysviranomaisten, terveydenhuollon ammattilaisten, kansalaisyhteiskunnan, paikallisyhteisöjen, tutkijoiden ja lääketeollisuuden välillä.
- On varmistettava, että kaikilla mailla on kansallinen immunisaatiostrategia, jota ne toteuttavat, ja vahvistettava tämän strategian rahoituspohjaa, jotta terveydenhuolto on kattavaa eikä kukaan jää sen ulkopuolelle.
- On kehitettävä rokotteilla ehkäistävissä olevien tautien vahvoja seurantajärjestelmiä, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä niihin tauteihin, joilla on maailmanlaajuiset eliminaatiotavoitteet.
- On puututtava rokotusvastaisuuden perimmäisiin syihin, lisättävä luottamusta rokotuksiin sekä suunniteltava ja pantava täytäntöön näyttöön perustuvia toimia.
- On hyödynnettävä digitaaliteknologioita, jotta voidaan tehostaa rokotusohjelmien suorituskyvyn seurantaa.
- On jatkettava tutkimusta, joka tuottaa dataa rokotteiden tehosta ja turvallisuudesta sekä rokotusohjelmien vaikutuksista.
- On huolehdittava investoinneista uusien ja parempien rokotteiden ja niiden annosteluvälineiden tutkimus-, kehitys- ja innovointityöhön sekä kehitettävä niitä varten uusia rahoitus- ja kannustinmalleja.
- On lievennettävä rokotepulan riskiä parantamalla rokotteiden saatavuuden seurantaa, tarpeiden ennustamista, hankinta-, jakelu- ja varastointijärjestelmiä sekä tekemällä yhteistyötä valmistajien ja kaikkien jakeluketjuun osallistuvien kesken niin, että valmistuskapasiteetista saadaan suurin mahdollinen hyöty.
- On tuettava kaikkia terveydenhuollon ammattilaisia sekä mediaa tehokkaassa, avoimessa ja objektiivisessa yleisötiedotuksessa sekä väärän ja harhaanjohtavan tiedon torjunnassa. Tiedotuksessa on hyödynnettävä myös sosiaalista mediaa ja tehdään yhteistyötä teknologiayritysten kanssa.
- On saatettava rokottaminen osaksi maailmanlaajuisia terveys- ja kehitysohjelmia uudistetun rokotusohjelma 2030:n myötä.
EU:n tason toimet
|
Euroopan komissio – Terveys ja elintarviketurvallisuus |
Uutiset
|
Euroopan komissio ja WHO: Maailman rokotushuippukokous 12.9.2019 Tilaisuus järjestettiin Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ja WHO:n pääjohtajan Tedros Adhanom Ghebreyesusin tuella, mikä toi sille ja sen agendalle korkean tason näkyvyyttä ja poliittista painoarvoa. |
|
Public Health England: HPV-rokote voisi estää yli 100 000 syöpätapausta Arvioiden mukaan HPV-rokoteohjelma voisi vuoteen 2058 mennessä estää yli 64 000 kohdunkaulansyöpätapausta ja noin 50 000 muuta syöpätapausta. |
|
Mitä mieltä eurooppalaiset ovat rokotteista? Maaliskuussa 2019 tehdyssä eurobarometri-tutkimuksessa kysyttiin EU-kansalaisten näkemyksiä rokottamisesta. Aiheina olivat esimerkiksi käsitykset rokotteilla ehkäistävissä olevista sairauksista, rokotteiden koettu vaikuttavuus, rokotuskokemukset ja rokotustietolähteet. |
|
Tuhkarokko leviää puutteellisen rokotuskattavuuden vuoksi Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen (ECDC) johtaja Andrea Ammon nimeää tuoreessa ECDC:n uutiskirjeessä tuhkarokkoepidemialle kolme keskeistä syytä: taudin korkea esiintyvyys sekä pikkulapsilla että aikuisilla, toisista maista saatavien tartuntojen uhka sekä alhaisesta rokotuskattavuudesta johtuva suuri joukko taudille alttiita ihmisiä. |
|
WHO:n Euroopan rokotussuunnitelma 2015–2020 WHO:n Euroopan aluetoimiston piiriin kuuluvat jäsenmaat hyväksyivät vuonna 2014 suunnitelman, jossa asetetaan alueelliset tavoitteet immunisaatiolle ja rokotteilla ehkäistävissä olevien tautien torjunnalle vuosiksi 2015–2020 sekä siitä eteenpäin. Tavoitteiden lisäksi suunnitelmassa määritellään keskeiset toiminta-alat ja indikaattorit. |
|
WHO:n maailmanlaajuinen rokotussuunnitelma (GVAP) 2011–2020 Maailman terveyskokouksen (WHA) 194 jäsenmaata ilmaisi toukokuussa 2012 tukensa maailmanlaajuiselle rokotussuunnitelmalle. Suunnitelman tavoitteena on huolehtia nykyisten rokotteiden tasapuolisemmasta saatavuudesta kaikkialla maailmassa ja siten estää miljoonia kuolemantapauksia vuoteen 2020 mennessä. |
|
Vuoden 2018 tilanne: 20 miljoonaa lasta ilman tuhkarokko-, kurkkumätä- ja jäykkäkouristusrokotteita WHO:n ja Unicefin tuoreimpien tietojen mukaan vuonna 2018 useammalta kuin joka kymmenenneltä lapselta puuttui tuhkarokko-, kurkkumätä- ja jäykkäkouristusrokotteiden tuoma elintärkeä suoja. |
|
Tietokoosteesta käy muun muassa ilmi, että arviolta 19,4 miljoonaa alle 1-vuotiasta lasta ei ole saanut kurkkumätä-jäykkäkouristus-hinkuyskärokotetta (DTP3). |
|
Maailmanlaajuisilla toimilla saavutettu ennätystuloksia polioimmunisaatiossa Inaktivoitu poliorokote otettiin GAVI-rokoteallianssin tuella osaksi Zimbabwen ja Mongolian perusimmunisaatio-ohjelmia. Myöhemmin tämä rokote on otettu käyttöön maailmanlaajuisesti. Se on nykyisin käytössä esimerkiksi kaikissa GAVIlta tukea saavissa 73 maassa. |
|
WHO tarjoaa ilmaista koulutusta rokoteturvallisuuden parissa työskenteleville Kurssi on suunnattu mm. terveydenhoitajille, sairaanhoitajille, kätilöille, farmaseuteille, lääkäreille ja muille terveysalan ammattilaisille sekä rokotusohjelmien parissa työskenteleville. Tavoitteena on vahvistaa alan toimijoiden keskinäistä yhteisymmärrystä rokoteturvallisuuskysymyksistä. |
|
GAVI-allianssi: uusi strategia vuosille 2021–2025 Maailmanlaajuisen rokotusten ja vastustuskyvyn lisäämiseen tähtäävän GAVI-allianssin johtokunta hyväksyi 27.6.2019 uuden strategian GAVIn toiminnalle vuosiksi 2021–2025. Keskeisenä tavoitteena on kehittää immunisaatiotoimintaa kaupunkislummien, syrjäseutujen ja konfliktialueiden kaltaisilla katvealueilla. |