Siirry pääsisältöön
Public Health

Kriisinhallinta

Tartuntataudit voivat ilman ripeitä estotoimia levitä nopeasti. Kun tauti leviää rajojen yli, on reagoitava nopeasti, kohdennetusti ja koordinoidusti. Samaan tapaan kemialliset uhat tai ympäristökatastrofit (kuten tulivuorenpurkaukset) voivat nopeasti levitä yksittäisen maan rajojen ulkopuolelle tai ylittää kansalliset toimintavalmiudet.

EU:n tehtävänä terveyskriisien hallinnassa on pääasiassa varmistaa toimien koordinointi. EU-maiden hallitukset ovat edelleen vastuussa omista kansanterveystoimenpiteistään, joissa otetaan huomioon esimerkiksi maan epidemiologinen tilanne, sosiaalinen rakenne ja terveydenhuoltojärjestelmän kapasiteetti.

Komissio toimii tiiviissä yhteistyössä EU-maiden kanssa varmistaakseen, että niiden toimet ovat yhdenmukaisia ja hyvin koordinoituja. Komissio voi myös ottaa käyttöön EU:n tason välineitä, joista tarjotaan jäsenmaille suoraa tukea. Näitä ovat esimerkiksi yhteishankinnat.

Meneillään oleva koronaviruspandemia on merkittävä terveyskriisi, joka edellyttää laajoja koordinoituja toimia EU-tasolla. Aiemmin EU on koordinoinut esimerkiksi Länsi-Afrikan ebolaepidemian reagointitoimia.

Terveysturvakomitean kokoukset

Vakaviin valtioiden rajat ylittäviin terveysuhkiin liittyviä nopean reagoinnin toimia koordinoi EU:n tasolla terveysturvakomitea. Se on keskeinen foorumi, jolla jaetaan tietoja kunkin maan käyttöön ottamista erityistoimenpiteistä ja suunnitellaan valmius- ja vastatoimia sekä riski- ja kriisiviestintää yhdessä Euroopan komission kanssa.

Terveysturvakomitea koostuu EU-maiden terveysviranomaisten edustajista. EU:n ehdokasmaat ja mahdolliset ehdokasmaat osallistuvat siihen tarkkailijoina. Erityisesti covid-19-tautia koskeviin terveysturvakomitean kokouksiin kutsutaan tarkkailijoiksi myös Yhdistyneen kuningaskunnan, Sveitsin ja Ukrainan kaltaisia maita yhteistyön vahvistamiseksi.

Terveysturvakomitea kokoontuu säännöllisesti ja lisäksi tarvittaessa komission tai jonkin EU-maan pyynnöstä. Komitean puheenjohtajana toimii komissio. Terveysturvakomitea on kokoontunutsäännöllisesti covid-19-pandemian alusta lähtien.

Jos jokin EU-maa aikoo toteuttaa kansanterveystoimia valtioiden rajat ylittävän vakavan terveysuhkan torjumiseksi, sen on ennen toimien toteuttamista ilmoitettava muille EU-maille ja komissiolle toimien luonne, tarkoitus ja laajuus, ellei tarve suojella kansanterveyttä ole niin kiireellinen, että toimenpiteet on välttämätöntä toteuttaa välittömästi.

Terveysturvakomiteassa kansallisten terveydenhuoltopalvelujen edustajat ja Euroopan komissio kokoontuvat koordinoimaan

  • kansallisia reagointitoimia rajat ylittävää vakavaa terveysuhkaa vastaan
  • kansallisiin tarpeisiin mukautettavaa riski- ja kriisiviestintää sekä suurelle yleisölle että terveydenhuollon ammattilaisille.

Jos rajat ylittävä vakava terveysuhka ylittää kansalliset reagointivalmiudet, asianomainen EU-maa voi myös pyytää apua muilta EU-mailta unionin pelastuspalvelumekanismin kautta.

Lääkelainsäädännölliset toimenpiteet pandemian aikana

Kun pandemia tai muu erittäin vakava uhka vaarantaa kansanterveyden EU-maissa, komissio voi julistaa sen yleiseksi kansanterveysuhaksi. Tällöin otetaan käyttöön EU:n lääkelainsäädännön erityissäännöksiä, joiden avulla lääkkeille voidaan myöntää myyntilupa nopeasti. Komissio voi tarvittaessa sallia influenssapandemiarokotteiden hyväksynnän nopeutetussa menettelyssä.

Komissio on myös jatkuvassa yhteydessä tärkeimpiin yhteistyökumppaneihinsa, joita ovat Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus (ECDC), Euroopan lääkevirasto (EMA) sekä Maailman terveysjärjestö (WHO).

Riski- ja kriisiviestintä

Selkeä ja tehokas kansalais- ja viranomaisviestintä on olennainen osa kansallista kriisivalmiutta.

EU tukee jäsenvaltioita niiden riskiviestinnässä taudin levitessä, mutta ei vaadi yhdenmukaistettua viestintää. Sen sijaan komission tehtävänä on varmistaa EU-maiden välinen koordinointi, jotta yleisölle ja terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu viestintä olisi johdonmukaista.

Tiedotusverkosto

Terveysturvakomitea on perustanut uudeksi alaryhmäksi tiedotusverkoston, joka kokoaa yhteen EU-maiden, komission ja EU-virastojen terveyskriisiviestintää johtavia riskinhallinta-asiantuntijoita.

Verkosto parantaa yhteistyötä

  • kriisin aikana: yksinkertaistamalla tietojenvaihtoa alusta alkaen ja koordinoimalla kansallisia strategioita ja julkista viestintää sen varmistamiseksi, että ne ovat sekä johdonmukaisia että kansallisiin olosuhteisiin räätälöityjä
  • pitkällä aikavälillä: mahdollistamalla parhaiden käytäntöjen vaihdon terveyteen liittyvästä riski-/kriisiviestinnästä ja antamalla suosituksia ennaltaehkäisevistä toimista

Covid-19-testejä käsittelevä tekninen työryhmä

Terveysturvakomitea perusti toukokuussa 2021 covid-19-taudin diagnostiikassa käytettäviä testejä käsittelevän teknisen työryhmän, johon kuuluu asiantuntijoita 27 EU-maasta ja Norjasta sekä komission terveyden ja elintarviketurvallisuuden pääosaston, Yhteisen tutkimuskeskuksen ja ECDC:n edustajia.

Tekninen työryhmä käsittelee mm. seuraavia aiheita:

  • ehdotukset EU:n yhteisen pika-antigeenitestien luettelon päivittämiseksi terveysturvakomiteassa
  • yhdenmukainen protokolla, johon sisältyy yhteiset kriteerit validointitutkimuksille pika-antigeenitestien kliinisen suorituskyvyn arvoimiseksi

Lisätietoa teknisestä työryhmästä ja sen toiminnasta